Moikka!
oon Ronja ja oon siis tän blogin toinen ylläpitäjä. Alkuun haluan sanoa, että taiteilen siis pääosin meidän blogin ulkoasun ja varsinkin näin alkuu tämä tulee muuttumaan aika tiuhaa tahtia siihen asti, että se oikeasti mieleinen löytyy kummallekkin.
Mun blogihistoria on aika pitkä. Oon kirjottanut blogeja vuodesta 2013 vaihtelevin tuloksin ja lukuisia blogeja olen poistanut juurikin motivaation puuttumisen vuoksi. Nyt kun sain kaverin kirjottamaan blogia, niin luulen ainakin tämän blogin pysyvän hengissä pitepään.
Mutta siis niin mä oon 14-vuotias ja asun Vantaalla. Käyn Etelä-Vantaan ratsastuskoululla niin tunneilla kun satunnaisesti tuuraamassakin. Olen tasoltani jotain HeB ja HeA väliltä ja oon kisnnut muutaman kerran HeC ja 60-70cm luokkia. Tällähetkellä kisaaminen on jäänyt vähemmällle kisakaverin puuttuessa. Käyn myös hoitamassa kisoissa kaverieni hevosia ja poneja ja tämän takia olen kierrellyt kisoja mukana nii etelän pikkukisoissa ja mm. Kuopion ratsastuskoulujen välisissä kansainvälisissä mestaruuksissa olin hoitamassa pientä ja pippurista Rasse-ponia.
![]() |
Piksu viimeviikon torstaina, kuva: Kia Häyrinen. |
-Ronja